Karpalosuolla

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

 

Molemmilla tuli ilmi, että saappaassa oli reikä. Hannulla vähän isompi, koska kenkään aivan lirisi vettä. Hänellä alkoi palella jalkaa ja piti lähteä autoon lämmittelemään heti kahvin juomisen jälkeen. Kahvi tietenkin maistui, kun mukana oli apfelstrudelipitkoa. Ronja on hulluna kanelileivonnaisiin.

Ehti Hannu kuitenkin kerätä karpaloita märällä saappaallakin noin puoli litraa.

Olin juuri kotona juonut aamukahvini Lapin rieskan ja kinkun kanssa. Ja taisi siinä mennä pari korvapuustiakin kuunnellessani Jukka Paarman saarnaa televisiosta. Siksi kahvi ei minusta maistunut niin hyvälle ja iso pala apfelstrudelia aiheutti suorastaan omantunnontuskia. Onneksi Ronja auttoi sen syömisessä. Hannu lähti autolle ja minä jatkoin taustalla näkyvään metsän reunaan.

Sieltä löytyivät vasta ne isot karpalot ja niitä oli kiva kerätä. Siinä ne odottivat viininpunaisena rahkasammaltarjottimella. Keskellä suota näytti olevan iso kivi ja uteliaisuuttani suunnistin sinne ja ajattelin vähän huilata kivellä. Juuri kun olin istahtamassa kivelle, huomasin, että se olikin teltta. Joku ahkera siis asui täällä suolla ja oli näin merkannut sen reviirikseen. Toivottavasti en yksinpuhelullani herättänyt teltan omistajaa.

Kiireesti juoksin pois häiritsemästä ja keräsin vielä mennessäni noin litran marjoja. Jalanjälkiä oli suolla paljon, joten viittaa siihen, että marjoja oli ollut runsaasti. Me saimme sitten ne viimeiset. Hannu oli lähettänyt Ronjan noutamaan minua. Se pukki kuonollaan minua ja vinkui, että äkkiä siitä. Kotimatkalla kiesimme vielä Hautakankaan kautta ja kävimme katsomassa syksyistä uimarantaa Valkiaisjärvellä, missä Ronjan kanssa retkeilimme kesällä.

Hannu puhdisti kotona marjat heinistä ja rahkasammaleesta. Poimittaessa karpalot ovat aivan viinin punaisia ja himmeitä. Kerättynä ne muistuttavat väriltään puolukkaa. Täytyy huomenna katsoa netistä, miten niitä lasitettuja karpaloita tehdään.

Takaisin päiväkirjaan 2008