Vaalipäivä

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

 

Päivä oli lämmin, vaikka tuulinen. Päätin kuitenkin koettaa viedä äidin ensimmäistä kertaa ulos. Laitoimme vielä kesätakin päälle, mutta otimme kuitenkin viltin jalkojen päälle. Taisi jäädä aamutossutkin jalkaan.

Kiertelimme uutta kotia monelta puolelta ja sen jälkeen kortteli korttelilta aluetta. Kauniita ja hyvin hoidettuja näyttivät kaikki talot olevan. Kävimme myös katsomassa kahta muuta samaan ryhmään kuuluvaa hoivakotia. Talojen välillä oli vain pieni metsikkö.

Äiti näytti kaikin puolin nauttivan ulkoilusta. Hän hymyili koko ajan.

Äiti oli jo käynyt äänestämässä Kalajoella. Oli ollut aivan varma äänestettävästä. Oli äänestänyt sellaista, jonka luulee ajavan hänen etuaan. Minä menen äänestämään vasta illalla. En ole kyllä vielä löytänyt ketään, jolle haluaisin ääneni antaa. Jollekin sellaiselle, joka takaisi jokaiselle vanhukselle arvokkaan vanhenemisen, sellaisen kuin äidillä nyt on. Toivotaan, että hän saa jatkaa asumistaan täällä koeajan jälkeen.

Takaisin päiväkirjaan 2008